Pietarin ristely St Peter linella, vietä päivä Pietarissa

Minkälaista matkaa olet etsimässä?

Valitse sinulle sopiva matka alapuolelta:

Tutustu tarkemmin:

Koe mahtava Pietari ja matkusta sinne risteilylaivalla

Pietari on Venäjän toiseksi suurin kaupunki ja se kuuluu myös Euroopan suurimpien kaupunkien joukkoon. Se on yksi Euroopan merkittävimpiä kulttuurin ja taiteen keskuksia, ja sen kiinnostava historia houkuttelee nykyisin matkailijoita kaikkialta maailmasta. Pietari on kehittynyt valtavasti viime vuosikymmeninä ja se on palauttamassa rooliaan yhtenä Euroopan dynaamisimpina kaupunkeina, joka tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa. Pietarilla on myös vahva yhteys Suomeen, sillä Pietari toimi aiemmin myös suomalaisten pääkaupunkina. Pietari on rakennettu alueelle, joka historiallisesti on ollut suomalais-ugrilaisten kansojen asuttamaa, ja ennen Neuvostoliiton perustamista oli kaupungissa huomattava määrä suomalaisia asukkaita ja työläisiä. Nykyisin kaupungista löytyy Suomen konsulaatin lisäksi myös aktiivinen suomalainen yhteisö, joka osoittaa, että kaupunki on pääsemässä irti kommunistisesta perinnöstään.

Pietarissa historia on kaikkialla läsnä

Venäjän keisarikunta valloitti Pietarin alueen Suuressa Pohjan sodassa Ruotsilta. Kaupungin perustajana pidetään Pietari Suurta, jonka aikomuksena oli aluksi rakentaa paikalle linnoitus torjumaan ruotsalaisten hyökkäyksiä. Pietarin ensimmäinen rakennus olikin Pietari-Paavalin linnoitus. Pietarin alue oli tuolloin vielä suomaata, jonne rakentaminen oli erittäin vaivalloista. Kaupunkiin raahattiinkin ruotsalaisia sotavankeja ja venäläisiä maaorjia. Rakennustöissä menehtyi tuhansia sairauksiin ja heikkoihin oloihin, mutta Pietari Suuri oli vakuuttunut, että Venäjän valtakunnan tuli muuttua eurooppalaiseksi, eikä Moskova enää kelvannut pääkaupungiksi. Vain yhdeksän vuotta perustamisen jälkeen eli vuonna 1712 Pietari Suuri julisti kaupungin koko Venäjän pääkaupungiksi, jollaisena se pysyi aina vuoteen 1922.

Pietari, eli venäjäksi Sankt Peterburg, alkoi kehittyä varsinaisesti Katariina Suuren kaudella, joka oli syntyjään saksalainen aatelisnainen, joka kaappasi vallan mieheltään Pietari III:lta. Katariina Suuri jatkoi Pietari Suuren majesteettista rakentamista, ja kaupunkiin tuotiin lukuisia arkkitehtejä Italiasta sekä muualta Euroopasta. Katariina Suuren merkittävimpänä arkkitehtuurisena saavutuksena luettakoon Talvipalatsi, joka on tällä hetkellä Pietarin keskeisin nähtävyys. Aleksanteri Ensimmäisen ja Aleksanteri Toisen aikaan Pietari kasvoi ja kehittyi Euroopan Venetsiaksi, jonka aateliset ja porvaristo rakennuttivat Euroopan kauneinta arkkitehtuuria. Samalla Pietarin merkitys kulttuurisen kehityksen keskuksena kasvoi. Monet taiteen ja kulttuurin kirkkaimmat nimet, kuten Pushkin, Dostojevski, Gogol ja Goncharov ovat kaikki työskennelleet Pietarissa.

Pietari oli erityisen kuuluisa ylellisyydestään, mikä näkyy yhä tänä päivänä kaupungin kauniissa rakennuksissa ja suurissa aukioissa. Tsaarin aikana pietarilaiset suorastaan palvoivat kauniita esineitä, rahaa ja ylellisyyttä. Lopulta ylellisyys sai loppunsa vuonna 1917, kun työläiset nousivat kapinaan maaliskuun kapinassa, jonka johdosta Tsaari syöstiin vallasta. Kommunistien vakiinnuttaessa valtansa muutettiin kaupungin nimi Leningradiksi Neuvostoliiton ensimmäisen johtajan Vladimir Leninin mukaan. Juuri pitkän ja rikkaan sekä hieman myrskyisenkin historiansa vuoksi on Pietari tänä päivänä niin kiehtova kaupunki. Siinä kohtaavat menneen ajan loisto sekä lähimenneisyyden rosoisuus, mikä tekee kaupungissa vierailun niin mielenkiintoiseksi. Pietarissa ja sen lähialueilla kannattaa tutustua ainakin seuraaviin paikkoihin:

  • Eremitaasi – maailman suurimpiin kuuluva taidemuseo
  • Pietarhovi eli Keisarin talvipalatsi
  • Pietarin kanaalit ja sillat tarjoavat upeita kuvauskohteita
  • Etazhi – uusi taidekeskus Pietarin sydämessä

Monet suomalaiset muistavat Pietarin edelleen Leningradina, jonne matkustettiin pääasiallisesti halvan alkoholin perässä. Kaupungin ankeus ja huono kunto yhdistettynä surkeaan ja epäpätevään palveluun lienee jäänyt monen iäkkäämmän suomalaisen mieleen. 1990-luku oli Pietarissa vaarallista aikaa, jolloin kaupungin keskustan arkkitehtuuri oli Neuvostoliiton jäljillä surullisen huonossa kunnossa. Kaupunki oli myös jokseenkin turvaton turisteille, eivätkä huijaukset ja ryöstöt olleet erityisen epätavallisia. Pietarin kehitystä vauhditti Vladimir Putinin valtaannousu, jonka jäljiltä kaupunkiin alkoi virrata ennennäkemättömiä rahavirtoja. Tämän seurauksena Pietarista on kasvanut moderni kaupunki, jonka upeaa arkkitehtuuria on restauroitu entiseen loistoonsa. Samalla Pietari on muuttunut toimivaksi ja turvalliseksi kaupungiksi, joka on täynnä löydettävää.

Pietariin kannattaa lähteä nyt – laivalla se käy helposti

Pietari on suomalaisten näkökulmasta erittäin lähellä, ja se onkin suurin metropoli Suomen läheisyydessä. Pietariin pääsee tietenkin monella eri tavalla, mutta kaikkein helpoin ja miellyttävin tapa on matkata kaupunkiin laivalla. Risteilylle ei tarvita viisumia ja matkailija pääsee nauttimaan sekä risteilyn iloista että Pietarin mahtavista nähtävyyksistä. Suomalaiset ovat risteilleet Tukholmaan ja Tallinnaan vuosikymmenet, mutta Pietarin risteilyt ovat verrattain uusi tulokas risteilyreittien joukossa. Venäjä myös eksoottinen matkakohde, joka on monista syistä jäänyt hieman tuntemattomaksi matkakohteeksi suomalaisille. Pietarin monipuolinen tarjonta jaksaa kuitenkin yllättää niin ensikertalaisia kuin jo Pietarissa usein vierailleita. Pietari kehittyy niin nopeasti, että uutta nähtävää löytyy joka vuosi.

Venäjän matkailu on tunnetusti hieman vaikeaa byrokraattisista syistä. Viisumin hankkiminen on kallista ja vaivalloista ja hakemusta varten joutuu keräämään useita lippusia ja lappusia. Lisäksi viisumin saaminen kestää usein vähintään viikon. Tämän lisäksi maitse tai lentämällä matkustavalta on vaadittu myös matkavakuutus. Myös matkustussäännöt muuttuvat tiuhaan, mikä on tehnyt Venäjän matkailusta haastavaa. Laivalla matkustaminen on kuitenkin erittäin helppoa, sillä matkustaja voi toteuttaa matkan viisumivapaasti joko päivä- tai kiertoristeilynä. Kiertoristeilymahdollisuus on St. Peter Linen M/S Princess Anastasialla, joka kiertää sekä Tukholman, Tallinnan että Pietarin. Tällöin siunaantuu mahdollisuus käytännössä nähdä kolme upeaa pääkaupunkia, jotka kaikki ovat toisistaan täysin erilaiset.

Tärkein syy laivalla matkustamiseen on viisumivapaus. Voit lähteä matkaan vaikka huomenna, ilman investoimista kalliiseen viisumiprosessiin. Moby St. Peter Linen viisumivapaus koskee vain laivalla tehtäviä matkoja, joissa paluu täytyy tapahtua 72 tunnin sisällä saapumisesta Pietariin. Venäjän lainsäädännön mukaan matkustajan täytyy tulla ja lähteä samalla laivalla, ja tämän lisäksi matkailijan täytyy olla osa järjestettyä retkiryhmää, eli City Bus Touria. Menettely mahdollistaa matkustajalle myös mahdollisuuden yöpymiseen maissa, minkä täytyy tapahtua hotellissa. Tässä tapauksessa matkustajan täytyy esittää Venäjän Federaation rajaviranomaisille hotellivaraus. Tällä hetkellä ainoastaan hotellivaraus kelpuutetaan, eikä esimerkiksi hostelleja tai Airbnb-majoitusta hyväksytä lainkaan.

Vahvistusta majoituksesta ei tarvitse kuitenkaan itse toimittaa etukäteen Venäjän rajaviranomaisille. Riittää, että matkustaja toimittaa vahvistuksen laivayhtiölle, joka hoitaa muodollisuudet matkustajan puolesta. Huomioithan, että majoitusvaraus on pakollinen ja ilman sitä joutuu matkustaja jäämään laivaan. Kaikki hotellit eivät sovi 72 tunnin viisumivapauden piiriin, joten ne kannattaa tarkistaa huolella ennen matkustamisen alkua. Lisätietoa tästä löytyy St. Peter Linen internet-sivuilta. Venäjän lainsäädäntö on tunnetusti jäykkää ja byrokraattista, mutta hotellivarauksen voi helposti tehdä netissä, jonka jälkeen sen voi toimittaa sähköisesti laivayhtiölle. Eli matkustajan ei tarvitse enää huolehtia muusta kuin laivaan ehtimisestä sekä siitä, että passi on voimassa ja mukana.

Mitä Pietarissa voi tehdä?

Pietari tarjoaa uskomattoman paljon nähtävää kaiken ikäisille matkustajille. 72 tunnissa Pietarissa ehtii nähdä ja kokea jo paljon. Pietarin Eremitaasi on varmasti kaikkein keskeisin taidemuseo, joka on pakollinen koettava vähintään kerran elämässä, sillä se on yksi suurimmista taide- ja kulttuurihistorian museoista koko maailmassa. Se koostuu käytännössä viidestä yhteen liitetystä rakennuksesta, jotka ovat Talvipalatsi, Pieni Eremitaasi, Vanha Eremitaasi ja Uusi Eremitaasi. Tämän lisäksi siihen on liitetty myös teatteri. Eremitaasi käsittää noin 400 näyttelysalia ja uskomattoman kokoelman näyttelyesineitä, joita on lähes kolme miljoonaa. Esillä on keskeistä taidetta renessanssin-, flaamilaisen- ja ranskalaisen taiteen saralta.

Eremitaasin lisäksi taiteista pitävän kannattaa vierailla myös Venäjän taiteen museossa, jossa on mahdollista nähdä Venäjän rikasta taidehistoriaa. Museon kokoelma on erittäin kattava, ja se käsittää kuuluisien taiteilijoiden, kuten Andrei Rublevin, Ilja Repinin, Aivazovskin, Malevichin, Kandinskin ja monien muiden taidemaailman kuuluisimpien ikonien maalauksia. Venäläisen taiteen museo onkin yksi korkeatasoisimmista taidemuseoista Pohjolassa. Nykytaiteen ystävien kannattaa ehdottomasti suunnata Erartan nykytaiteen museoon, joka on verrattain uusi museo Pietarissa, sillä se on perustettu vasta vuonna 2010. Museossa on esillä nykytaidetta Venäjältä ja muualta maailmasta, ja se on erityisesti nuorten ja trendikkäiden pietarilaisten suosiossa. Sen kokoelmat vetävät vertoja esimerkiksi Kiasmalle.

Historiasta kiinnostuville Pietari on todellinen aarreaitta. Suunnatta kannattaa esimerkiksi Pietari-Paavalin linnoitukseen, joka on myös oivallinen paikka piknikille. Perinteisesti pietarilaiset ovat avanneet kesäkauden ottamalla aurinkoa linnoituksen suurilla seinämillä usein jo huhtikuussa. Sotahistoriasta kiinnostuneiden kannattaa suunnata piirityksen museoon. Leningradin piiritys kesti miltei kaksi vuotta, jonka aikana yli miljoona ihmistä nääntyi nälkään. Tämä pieni museo kertoo havainnollisesti kaupunkilaisten ahdingosta sodan aikana. Kaupunkilaiset säästyivät osittain marsalkka Mannerheimin ansiosta, joka ei halunnut liittää Suomen joukkoja hyökkäävän Saksan tueksi kaupungin piiritykseksi. Venäjän poliittisen historian museo antaa myös oivallisen näkemyksen Venäjän omasta suhtautumisesta sen lähihistoriaan, joka on vähintäänkin dramaattinen ja tapahtumarikas.

Pietari on aina ollut myös runoilijoiden kaupunki. Pushkin lienee kuuluisin kaupungissa asunut runoilija, mutta myös Lermontov, Ahmatova, Brosz ja Tsetaeva viettivät kaupungissa runsaasti aikaa. Anna Ahmatovan kotimuseo on erittäin mielenkiintoinen, sillä se valottaa tämän traagisen kohtalon kokeneen naisrunoilijan elämää keskellä Stalinin terroria. Samalla museosta on mahdollista ostaa myös kaunokirjallisuutta. Pietarissa on mahdollista kokea myös paljon muutakin kuin museoita. Pietarin metro on majesteettinen, ja sen asemat tuntuvat kuin suurilta taidehalleilta. Siksi metrolla on mukava matkustaa pysäkki jos toinenkin. Aleksanteri Nevalaisen luostari Pietarin keskustassa on toinen mielenkiintoinen vierailukohde, jossa on mahdollista päästä tutustumaan ortodoksisen hengellisyyden kauniiseen maailmaan.

Pietarin risteily on nopea ja vaivaton

St. Peter Linen lippulaiva on M/S Anastasia, joka liikennöi Pietarin lisäksi myös Tallinnaan ja Tukholmaan. Matkustaja voi valita hyttinsä kuuden eri hyttiluokan väliltä. F- ja B-luokan hytit ovat vain 8,5 neliömetrin kokoisia, ja sopivat loistavasti niille, jotka haluavat taittaa matkansa edullisesti. A-luokan hytit ovat myös 8,5 neliön kokoisia, mutta niistä avautuu loistava merinäköala. Hieman vaivattomampaa matkantekoa arvostaville on olemassa Commodore-hytit. Luksuksen ystävien kannattaa hemmotella itseään varaamalla joko Deluxe-hytti tai sviitti. Sviitin ja deluxe-hytin varaajat saavat käyttöönsä kaikki upea palvelut, kuten paremman aamiaisen, pääsyn sauna- ja kylpyläosastolle, unohtamatta merinäköalaa. Sviitit on varastettu tämän lisäksi myös internet-yhteydellä.

Päivä Pietarissa -risteily kulkee keskiviikkoisin ja torstaista lauantaihin. Risteilyalus lähtee päivästä riippuen joko kello 18 tai 19 kohti Pietaria, jonne se saapuu aamulla kello yhdeksän. Päivä sujuu Pietarissa kierrellen, ja laiva lähtee paluumatkalle Pietarista päivästä riippuen joko kello 18 tai 19. Helsinkiin laiva saapuu aina kello kahdeksalta aamulla. Reittimatkat, joihin kuuluu kahden yön yöpyminen, järjestetään puolestaan vuoroviikoin keskiviikkoisin sekä torstaisin. Aikataulu on kutakuinkin sama. Risteilyt onnistuvat Pietariin lähestulkoon vuoden ympäri, lukuun ottamatta tammikuuta ja helmikuuta. Silloin St. Peter Line ei liikennöi lainkaan. Lisätietoa aikatauluista ja tarvittavista matkadokumenteista on saatavilla helpoiten St. Peter Linen omilta nettisivuilta. Poimi tästä vinkit:

  • Liput voi ostaa helpoiten St. Peter Linen verkkosivuilta
  • Lipun voi ostaa myös soittamalla suoraan laivayhtiön myyntipalveluun (+3589 6187 2000).
  • Ikaalisten matkatoimisto myy matkoja ilman palvelumaksua, sekä netissä että toimistossa
  • Matkoja ja lisätietoja tarjoaa lisäksi Lähialuematkat

Pietarin risteilylle pääsee halvimmillaan noin 80 eurolla. Välillä lippuja voi saada tätäkin halvemmalla, jos kyseessä on erityinen kampanja tai matkustaja valitsee ainoastaan kansipaikan. Pidemmät risteilyt, joissa on mahdollista kiertää myös Tallinna ja Tukholma, maksavat usein 200 eurosta ylöspäin. Korkeampi hyttiluokka korottaa luonnollisesti lipun hintoja. Matkailijan kannattaa kuitenkin silmäillä myös äkkilähtöjä, jolloin myymättä jääneitä lippuja saatetaan myydä eteenpäin halvemmalla. Mikäli haluat viipyä kaksi yötä Pietarissa nostaa tämä luonnollisesti matkan hintaa, vaikka Pietarin hotellien hintataso onkin hieman alhaisempi kuin Suomessa. Erityisesti lapsiperheille risteily tulee halvemmaksi kuin esimerkiksi junamatka, koska tällöin viisumikuluja ei peritä lainkaan.

Merinäköalasta kannattaa ehdottomasti maksaa hieman enemmän, koska silloin vierailija pääsee ihailemaan myös itäisen Suomenlahden kaunista luontoa. Kesän kirkkaina iltoina on mahdollista nähdä myös Suursaari, joka oli suosittu matkakohde suomalaisten keskuudessa etenkin 1930-luvulla. Sittemmin Neuvostoliitto sai Suursaaren haltuunsa Suomelta välirauhassa. Kesäöinä merta voi ihailla myös laivankannelta, missä on mahdollista nauttia myös erilaisia virvokkeita. Mikäli kaipaat rennon romanttista tunnelmaa kesän yöttöminä öinä, kannattaa kannelle suunnata illallisen jälkeen. Pietarin laivaristeily on siitä erinomainen vaihtoehto, että se on hyvin rauhallinen. Ruotsin ja Tallinnan risteilyt ovat tunnetusti erittäin railakkaita, mitä osa matkustajista saattaa vierastaa.

Laivan muut palvelut

Laivalta löytyy tietenkin kannella kuusi sijaitseva tax free -myymälä, jossa on mahdollista tehdä edullisia ostoksia. Valikoimassa on monipuolisesti kosmetiikkaa, alkoholia sekä tupakkatuotteita. Tax freen vieressä sijaitsee Italian Boutique, jonka hyllyiltä löytyy italialaisia merkkejä korujen, vaatteiden ja laukkujen muodossa. Lapset on huomioitu M/S Anastasialla loistavasti, ja palveluihin kuuluu muun muassa Kids Club, josta löytyy yli 2-vuotiaiden lasten leikkitila. Hieman varttuneemmille lapsille ja nuorille löytyy pelisali, jossa on erilaisia videopelejä. Myös aikuiset pelihullut on huomioitu, sillä laivalta löytyy myös PAF:n kasino, jossa on mahdollista pelata erilaisia pöytäpelejä. Valikoimista löytyy myös erilaisia kolikkopelejä, joissa pelaajalla on mahdollista kokeilla onneaan.

M/S Anastasian ravintolat ovat mukavan monipuoliset ja tasokkaat. Niiden tarjontaa pyritään myös jatkuvasti kehittämään. Risteilymatkustajat tulevat kaikkialta maailmasta, joten laivayhtiölle on tärkeää, että ruokatarjonta miellyttää kaikkia. Princess's Garden ravintolassa tarjoillaan perinteinen buffet-illallinen, joka tarjonnaltaan on hyvin samantapainen kuin esimerkiksi Ruotsiin suuntautuvilla risteilyillä. Buffet-illallinen katetaan kahteen eri kellonaikaan. Mikäli buffet-ruokailu ei kiinnosta, löytyy laivalta myös New York City -ravintola, jossa on tarjolla erilaisia amerikkalaisen keittiön herkkuja, kuten pihvejä ja hampurilaisia. Ravintolan yksi herkullinen erikoisuus on ukrainalainen borsh-keitto, joka on syytä nauttia alkupalaksi. Korkeimpien hyttiluokkien aamiaiset tarjoillaan New York City -ravintolassa.

Laivalta löytyy myös kolmas ravintola, Napoli Mia, joka jo nimestä arvaten tarjoilee italialaisen keittiön herkkuja. Tarjolla on pitsoja ja pastoja, jotka sopivat erityisesti perheen pienempien makuun. Eikä tässä vielä kaikki – M/S Anastasialta löytyy myös vuorokauden ympäri auki oleva Bake & Coffee -kahvila, josta on mahdollista ostaa pikkupurtavaa. Iltaisin erilaista ohjelmaa on tarjolla myös laivan pubeissa ja ravintoloissa. M/S Anastasian ravintolavalikoima on erittäin monipuolinen, sillä laivalta on löydettävissä peräti viisi erilaista yökerhoa ja ravintolaa. Ohjelmatarjonnan sydämenä toimii Columbus Bar, jonka ehdottomana mainitsemisen arvoisena ohjelmanumerona on keskiyön show, joka tyypillisesti sisältää musikaaleja tai tanssiesityksiä.

Oluen ystävien kannattaa ehdottomasti tarkistaa Bar Rabbit, joka on englantilaistyyppinen pubi, jonka valikoimiin kuuluu huomattava määrä erilaisia erikoisoluita. Pubissa on mahdollista laulaa karaokea ja nauttia elävästä musiikista ja urheilusta. Laivassa on myös disko, joka on joka päivä auki aamu viiteen. Paikka on erityisesti nuoremman risteilyväen mieleen. M/S Anastasian kaikkein tyylikkäin baari on ehdottomasti laivan kahdeksannella kannella sijaitseva Sky Bar, joka on luonnollisesti auki vain kesäkaudella. Voit istua aurinkotuolilla ja seurata aaltojen liplatusta samalla kuin voit nauttia auringosta ja kylmistä juomista. Lisäksi palvelee matkustajia sauna- ja allasosasto sekä spa, jossa voi virittäytyä lomaan hiustenleikkuulla, hieronnalla tai vaikka manikyyrillä.

Yhteenveto

Pietari on mahdollista kokea nyt vaivattomimmin kuin koskaan aikaisemmin. M/S Anastasia risteilylaivan matkassa on mahdollista matkata Pietariin alle vuorokaudessa. Matkan voi varata helposti verkosta, ja matkaan on mahdollista yhdistää yöpymisiä Pietarissa, minkä lisäksi paluumatkalla voi matkustaja piipahtaa vaikkapa Tallinnassa. Laivalla palvelut toimivat moitteettomasti, ja erityisesti ruokaravintoloiden valikoimaan on satsattu erityisen paljon.

Juuri nyt on erityisen hyvä hetki matkustaa Pietariin ostoksille, sillä se on suomalaisille erittäin edullinen matkakohde. Pietarissa on uskomattoman paljon nähtävää ja koettavaa. Pietari on paitsi kulttuurikaupunki, joka pursuaa taidetta ja kaunista arkkitehtuuria, on se myös trenditietoisten asukkaiden paikka, josta löytyy aina jotain uutta. Kaupungista löytyykin runsas määrä loistavia sekä trendikkäitä ravintoloita ja baareja, joissa kannattaa piipahtaa.