Näin varmistat taksimatkan turvallisuuden Tallinnassa

Suomalaiset matkailevat ahkerasti Virossa, joten myös Tallinnan taksit ovat tulleet monelle tutuksi.

Tallinnan taksimatkailun turvallisuus saattaa arveluttaa, joten kokosimme tähän parhaat vinkit turvalliseen taksimatkaan.

Onko taksilla matkustaminen turvallista Tallinnassa?

Taksiyritysten kirjo Tallinnassa on laaja, eikä Viron taksimarkkinoita ole säädelty kovinkaan tarkkaan. Niinpä myös taksien käyttämä hinnoittelupolitiikka on varsin kirjavaa. Valtaosa taksiyrityksistä on varmasti rehellisiä, mutta joukkoon mahtuu edelleen kuitenkin myös niitä yrityksiä, jotka veloittavat tietämättömiltä suomalaisilta ryöstöhintoja.

Taksilla matkustaminen on Tallinnassa pääosin turvallista etenkin silloin, kun on itse selvillä tietyistä maan taksiliikennettä koskevista perusasioista. Taksien hinnoittelu on vapaata, joten yritykset saavat itse asettaa veloittamansa hinnat. Lain mukaan taksien tulee kuitenkin ilmoittaa hinnastonsa auton ikkunasta löytyvässä tarrassa.

Taksilla matkustamista ei kannata Tallinnassa turhaan pelätä, vaikka kuskeja ja autoja löytyykin laidasta laitaan. Jotkin autot ovat hieman huonokuntoisempia, kuin mihin Suomessa on totuttu, mutta se ei vielä kerro kyydin turvallisuudesta. Ennen kuin astut taksiin, kannattaa varmistua ainakin seuraavista asioista:

  • Hinnasto löytyy taksin ikkunasta.
  • Autossa on kuljettajan kuvallinen henkilökortti.
  • Pyydä kuljettajalta hinta-arvio matkan hinnasta ennen sen alkua.
  • Mittari on päällä koko matkan ajan, ja kuljettaja antaa matkasta kuitin.

Muista myös, että Viron lakien mukaan taksimatkasta ei tarvitse maksaa, mikäli kuljettaja kieltäytyy antamasta siitä kuittia tai mikäli matkasta annettu kuitti on vaillinainen. Matkasta ei tarvitse maksaa myöskään silloin, jos taksikuski ei käyttänyt matkan aikana mittaria.

Mitkä Tallinnan taksiyrityksistä ovat luotettavia?

Tulika Takso

Tulika Takso

Viron vanhin ja suurin taksiyritys on Tulika Takso. Tulika Takson autot ovat valkoisia Škoda Superb-, Toyota Avensis- ja VW Passat -merkkisiä autoja, joiden kyljessä on keltainen tarra. Nämä autot ovat varmasti tuttu näky myös kaikille Tallinnan satamiin saapuville suomalaisille.

Varmista kuitenkin taksia ottaessasi, että kyseessä on varmasti Tulika Takson auto. Tallinnassa on nimittäin ikäviä huijauksia, jossa epärehelliset yritykset ovat naamioineet omat autonsa muistuttamaan Tulika Taksoa samanlaisella värityksellä ja tarralla ja asettuneet esimerkiksi Tulika Takson autojen jonon perään sataman taksijonossa.

Tallink Takso

Tallink Takso

Toinen luotettava tallinnalainen taksiyritys on Tallink Takso. Tallink Takson omistaa Tallink-yhtymä, ja sen taksit tunnistaa myös helposti niiden kirkkaankeltaisesta värityksestä. Tallink Taksonkin kohdalla tulee varmistaa, että kyse on varmasti oikeasta yrityksestä, sillä myös näitä keltaisia autoja ovat jotkut huijarit kopioineet.

Muita luotettavia taksiyrityksiä Tallinnassa ovat muun muassa Sõbra Takso sekä Takso 24. Sõbra Takson autot ovat yleensä kelvollisessa kunnossa, ja niiden hinta on myös edullinen. Takso 24 on toinen Tallink-yhtymän omistamista taksiyrityksistä, ja sen hinnat ovat hieman Tallink Taksoa edullisemmat.

Minkä hintaisia Tallinnan taksimatkat ovat?

Tallinnassa jokaisella taksifirmalla on oma hinnastonsa. Tästä johtuen hintojen kirjo on laaja, eikä hinnoille ole myöskään säädetty ylärajaa. Jokaisella luotettavalla firmalla löytyy keltaisella pohjalla oleva hinnasto auton oikeasta takalasista. Kuten Suomessakin, koostuu tallinnalaisen taksimatkan hinta yleensä aloitus- ja kilometritaksasta.

Esimerkkejä Taksin hinnoista

Taksien aloitustaksa on normaalisti enintään 5,50 euroa. Kilometritaksa päiväaikaan on puolestaan normitasolla korkeintaan 1,10 euroa per kilometri ja hieman tätä korkeampi yöaikaan. Odotustaksaa peritään silloin, jos kuljettaja joutuu odottamaan asiakasta. Odotusajan veloitus on korkeintaan 24,20 euroa tunnissa.

  • Esimerkkihinta Tallinnan lentokentältä keskustaan: 5--10 €
  • A-terminaalista keskustaan: 5--10 €
  • D-terminaalista keskustaan: 5--10 €
  • Satamasta bussiasemalle: 5--10 €

Taksin voi ottaa tolpalta, tai sen voi tilata soittamalla puhelimella tai käyttämällä käteviä taksisovelluksia. Huomioi, että ottaessasi taksin esimerkiksi tolpalta, tulee se lähes aina maksaa käteisellä. Sovellusta käyttäessäsi veloitus puolestaan tapahtuu suoraan sovellukseen liittämältäsi maksukortilta tai pankkitililtäsi.

Luotettavimmiksi koetut suuryritykset Tulika Takso ja Tallink Takso ovat yleisesti myös hinnoiltaan kaikkein korkeimmat. Edullisimpia kyytejä saat normaalisti varaamalla taksin sovelluksen kautta. Tällöin paikalle saapuva auto ei kuitenkaan aina ole se tasokkain mahdollinen, ja sen kuljettaja on yksityishenkilö.

Miten taksisovellukset toimivat?

Virossa taksin tilaaminen on onnistunut jo useita vuosia erittäin kätevästi erilaisten nettisovellusten avulla. Virolaista alkuperää on muun muassa Bolt, joka tunnettiin aiemmin nimellä Taxify. Se oli aikanaan edistyksellinen taksipalvelu ja on nyt laajentanut toimintaansa myös lukuisiin muihin maihin.

Sovelluksen käyttäminen on erittäin helppoa. Lataat vain älypuhelimellesi Boltin tai jonkin muun taksisovelluksen, rekisteröit sinne itsellesi tilin, liität tiliisi jonkin maksutavan ja olet valmis varaamaan kyydin. Kyytiä varatessasi joko kirjoitat osoitteen, mihin olet menossa tai voit myös klikata haluamaasi määränpäätä kartalta.

Saat tämän jälkeen heti tiedon siitä, miten paljon varattavissa olevia takseja lähistöllä liikkuu, ja melko tarkan hinnan matkasta. Hintahaitari saattaa vaihdella hieman, mutta erot ovat yleensä pieniä, vain noin muutaman euron suuruisia. Kun varaat kyydin, tulee ruudulle välittömästi tieto varaamastasi autosta.

Sovellus näyttää varatun auton merkin ja mallin lisäksi myös kuskin nimen sekä sen, missä tilaamasi auto juuri sillä hetkellä liikkuu. Näin tiedät aina noin muutaman minuutin tarkkuudella sen, miten nopeasti kyyti tulee. Sovellusta käyttäessäsi maksu menee aina tililtä, eikä käteistä tarvita.

Mitä taksisovelluksia Tallinnasta löytyy?

Bolt

Tallinnan suurin sovelluksen kautta toimiva yritys on jo aiemmin mainittu Bolt. Bolt on virolaisena yrityksenä saavuttanut kotimaassaan eniten jalansijaa, ja sen autoja onkin normaalisti varattavissa erittäin paljon. Boltin maine on myös hyvä, ja yrityksen palvelut tuntuvat toimivan kaikin puolin moitteettomasti.

Uber

Tallinnassa toimii myös maailman suurin ja tunnetuin taksisovellusyritys eli yhdysvaltalaislähtöinen Uber. Uber on suurena yrityksenä pääosin luotettava ja hyvin toimiva. Uberin autoja saattaa kuitenkin olla ajossa toisinaan liian vähän niiden kysyntään nähden. Ruuhka-aikoina Uberinkin kuitenkin saa yleensä ilman ongelmia.

Yango

Myös venäläislähtöinen Yango toimii Tallinnassa. Yangon palvelut ovat yleistyneet Virossa nopeasti, mutta yrityksen maine koki taannoin kolauksen sen jäätyä kiinni käyttäjiensä tietojen vuotamisesta. Tästä syystä Yangoa käyttäessä kannattaa ehkä jättää omat tietonsa rekisteröimättä sovellukseen ja käyttää sen sijaan käteismaksua.

Taxigon ja Taxofon

Näiden lisäksi Tallinnassa voi varata taksin myös Taxigon sekä Taxofonin sovellusten kautta. Taxofon on Tulika Takson ja Tallink Takson yhdessä kehittelemä vastine Boltille, mutta se on jäänyt palvelutasossaan kohtalaisen paljon jälkeen kilpailijoistaan, eikä autoja ole aina varattavissa.

Yhteenveto

Tallinnan taksiliikenne saattaa tuntua kirjavalta suomalaisesta näkökulmasta, mutta taksimatkoja ei kannata pelätä.

Tallinnassa taksin saa edullisimmin ja luotettavimmin normaalisti erilaisia puhelinsovelluksia hyödyntämällä.