Hanki remonttituotteita edullisesti Virosta

Suomalaiset ovat tottuneita Viron matkailijoita, ja monia maahan houkuttelevat Suomea edullisemmat hinnat. Tallinnassa on käyty hankkimassa edullisempia alkoholituotteita, syömässä tasokkaissa ravintoloissa ja nauttimassa huokeista kauneuspalveluista. Viron elintason nousun myötä monien palveluiden ja tuotteiden hinnat ovat kuitenkin nousseet, eikä niiden ero Suomen hintoihin ole enää yhtä suuri kuin ennen. Hintatietoisen matkailijan on kuitenkin hyvä tietää, että joidenkin tuotteiden takia matka Viroon kannattaa. Yksi suurin hintaeroista löytyy rautakauppa- ja remonttituotteista Viron hyväksi. Parhaimmillaan remontin voi tehdä jopa puolet halvemmalla, jos tutkii tarkkaan eri tuotteiden ja liikkeiden tarjonnan.

Kuinka paljon edullisempia ovat remonttituotteet Virossa?

Viron hintataso on nousussa, mutta erityisesti turistipaikkojen, kuten Tallinnan keskustan, ulkopuolelta tuotteita saa huomattavasti Suomea edullisemmin. Hintavertailua tarkasti tekevä saattaa saada remontin jopa kolmasosan Suomea halvemmalla. Tällöin tulee kuitenkin käyttää aikaa liikkeiden, hintojen ja eri alueiden vertailuun. Virossa kanta-asiakasedut ovat merkittäviä, eikä niitä tarjota ulkomaalaisille kysymättä. Samaan paikkaan ostoksensa keskittävää kuitenkin muistetaan, joten alennuksia kannattaa aina kysyä. Paras apu ostoksilla on paikallinen opas, joka tuntee alueen parhaat rautakaupat ja remonttiliikkeet. Paikallistuntemuksesta on hyötyä myös tinkimisessä. Ostajan tulee lisäksi olla tietoinen mahdollisista laatueroista ja eri tuotteiden valmistajista.

Tuotteiden ja tarjonnan erot Suomen ja Viron välillä

Virolaisten sisustusmaku ei poikkea paljoa suomalaisesta, mutta virolaisista kaupoista on mahdollista löytää joitakin tuotteita, joita ei Suomesta saa. Tarjolla on esimerkiksi erilaisia tapetteja ja laattoja. Osa suomalaisista valmistajista myy Virossa tuotteita eri nimellä, joten valmistajan tietoihin perehtyminen voi säästää monta euroa. Mittatilaustuotteiden kohdalla on parasta olla tarkkana, sillä esimerkiksi tiettyjen putkien standardit eroavat maiden välillä. Viron sisälläkin on paljon niin valikoimissa kuin hinnoissakin, ja tässä pätee sama sääntö kuin oikeastaan kaikissa tuotteissa ja palveluissa; kalleinta on Tallinnan keskustan alueella ja halvinta kaupungin ulkopuolella.

Mistä kannattaa ostaa?

Tallinnassa on kuusi isompaa remonttituotteita myyvää liikettä. Ennen ostosmatkalle lähtöä kannattaa tutustua liikkeiden verkkosivuihin. Tällöin voi suunnitella ostoksia ja arvioida säästöjen määrää suhteessa Suomeen. Osalla Tallinnan liikkeistä on myös toimipisteitä kaupungin ulkopuolella. Verkkosivuja kannattaa seurata myös alennusten vuoksi, sillä useissa liikkeissä on ajoittain kampanjoita, jolloin tietyistä tuotteista annetaan tuntuvia alennuksia. Kaikkiin kaupungin alueella toimiviin remonttiliikkeisiin pääsee kätevästi julkisilla kulkuvälineillä. Jos on aikeissa hankkia kerralla enemmän tarvikkeita, on hyvä kilpailuttaa paikallisia kuljetuspalveluita, joiden hinnat ovat usein huokeita. Tallinnan tunnetuimmat ja suosituimmat remonttiliikkeet ovat:

Missä tuotteissa hintaerot ovat suurimmat?

Virossa hintataso on edelleen Suomea edullisempi, mutta remonttituotteissakin erot ovat suuret. Monet tunnetut merkkituotteet ovat melkein saman hintaisia kuin Suomessa, mutta tiettyjen tuotteiden kohdalla erot ovat huomattavia. Remontoijan kannattaa tutkia erityisesti sisustustarvikkeita, kuten maaleja, tapetteja, lakkoja ja kaakeleita, jotka ovat huomattavasti edullisempia Virossa. Monet sisustustarvikkeet ovat noin puolet halvempia. Tietyt erikoistuotteet, kuten esimerkiksi luonnonkivet, tietyt parkettimateriaalit ja poreammeet saattavat löytyä edullisemmin Virosta. Viron markkinoilta saattaa etsinnän seurauksena saada myös halvemmalla korkealaatuisia tuontituotteita, kuten italialaisia erikoishanoja. Koneet ja työkalut sen sijaan ovat usein samanhintaisia kuin Suomessakin.

Yhteenveto

Kannattaako siis nähdä vaivaa ja matkustaa Viroon remonttiostoksille? Remontti on usein mittava projekti, johon varataan isohko budjetti. Hyvin suunniteltu matka Viroon ei vaadi suuria ponnisteluja, mutta sen ansiosta remonttibudjettia on mahdollista pienentää huomattavasti tai panostaa halutessaan laajempaan remonttiin. Kulkuyhteydet ja kuljetusmahdollisuudet maiden välillä ovat hyvät, ja virolaisissa liikkeissä on totuttu suomalaisiin asiakkaisiin. Useimmissa paikoissa on suomen kielen taitoista henkilökuntaa, ellei mukana ole omaa tulkkia. Ajantasaisten verkkosivujen ansiosta sekä tuotteiden valinta etukäteen että ostosten suunnittelu on nykyisin helppoa. Remonttimatkaan voi yhdistää samalla myös hieman huvia ja nauttia Viron tarjoamista muistakin palveluista.